ETUSIVU
AJANKOHTAISTA
HALLITUS
SUKUSEURA
SÄÄNNÖT
JÄSENMAKSUT
SUKUKOKOUKSET
VIIRI
SEKALAISTA
KUVIA
LIITTYMINEN
PALAUTE





























































































































































































































































































































































ETUSIVU
AJANKOHTAISTA
HALLITUS
SUKUSEURA
SÄÄNNÖT
JÄSENMAKSUT
SUKUKOKOUKSET
VIIRI
SEKALAISTA
KUVIA
LIITTYMINEN
PALAUTE
  HISTORIAA

  JUHO JA KATRI

Oli kihupyhä vuonna 1870 ja Räisälän kirkolle oli kerääntynyt paljon nuorta väkeä, oli tyttöjä ja poikia. Tytöt lauloivat, että "tästä on tyttö tupelle tullut, nainen varrelle valunut...". Pojat valitsivat tarkasti ja pian huomasi eräs vaalea, suoranenäinen nuorimies viehättävän, tumman ja isokokoisen tytön ja sujautti puukkonsa tytön tuppeen. Tytön nimi oli Katri Matintytär Kaija ja poika oli nimeltään Juho Tuomaanpoika Väkiparta.

Katri vei puukon kotiinsa ja viikon kuluttua asteli Juho kohti Katrin kotia ja jännitti mielessään mistä puukon löytäisi. Vävyehdokkaan vierailemaan tullessa merkitsi puukko seinällä ovensuussa hylkäämistä. Takaseinältä puukon löytäessään tiesi poika tytön ja perheen hyväksyneen hänet. Oven avatessaan ja sisään astuessaan näki Juho puukon takaseinällä. Hän oli tyytyväinen, olihan hän löytänyt morsiamen ja onnistunut ensiyrittämällä.

Viisitoistavuotias Katri ja 23-vuotias Juho vihittiin 11.12.1870. Juho oli suuren maalaistalon ainoa jälkeläinen ja Katri talollisen tytär. He olivat molemmat rippikoulun käyneitä ja kirkonkirjojen mukaan rokotettu sekä halitsivat Katekismuksen selvityksineen. He olivat myös lukutaitoisia ja kävivät säännöllisesti Herran ehtoollisella.

Katri ja Juho saivat peräti seitsemäntoista lasta, joista vain kaksi kuoli kehdossa. Jo vuosi vihkimisen jälkeen syntyi Anni. Sitten syntyivät Tuomas, Eeva, Aatami, Juho, Matti, ja Heikki. Heikki kuoli ja seuraava poika sai myös nimekseen Heikki. Sitten syntyivät Katri ja Maria, joka kuoli. Seuraavaksi näkivät päivänvalon Toivo, Antti ja Topias. Kuolleen Marian mukaan sai seuraava tyttölapsi nimekseen Hilma Maria. Aina Helena, Ilmari ja Iita syntyivät lapsikatraan nuorimpina. Heidän maailmaan tullessaan olivat Katri ja Juho saaneet jo lapsenlapsiakin. Katri ja Juho olivat hyvin taitavia käsistään. Tuon ajan omavaraistalous vaati jokaiselta jäseneltään yritteliäisyyttä ja sitä Katri ja Juho opettivat myös jäkeläisilleen. Suuri lapsikatras edellytti kekseliäisyyttä ja tehokkuutta. Katrin kehrätessä vokilla vaativat nuorimmaiset, joskus useampikin kehdossa uinuileva huomiota. Hän saattoi tällöin sitoa kehdot narulla vokkiin ja näin pyörän pyöriessä kehdot keinuivat ja lankaa syntyi. Juho valmisti mm. astioita, virsuja, maalipensseleitä ja kenkiä. Kunnankokouksessa 2.11.1896 ilmoitettiin, että kunnanvaltuustoon otettiin varsinaiseksi jäseneksi Juho Tuomaanpoika Väkiparta. Hänet määrättiin 23.1.1900 holhouslautakunnan puheenjohtajaksi ja myöhemmin hänellä itsellään oli myös holhottavia. Hän toimi myös kirkkovaltuustossa ja useissa muissa kunnan luottamustehtävissä. Juho oli erittäin edistysmielinen monella alueella ja käytti mm. ensimmäisenä Hytinlahdessa sementtiä saunan lattiamateriaalina.

Juhon kerrotaan olleen tiukka ja tasapuolinen kasvattaja. Katri ja Juho pitivät lapsista erittäin paljon. Kerrotaan, että Juho lausui usein lapsenlapsilleen lorua, joka kuului: "Kopö, kopö kirkkoon papin muorin penkkiin..." lasten ukon polvella istuessa. Saunareissuilla lapsia kylvettäessään kerrotaan hänen laulaneen:
"Älä tallaa Tannisee, älä juokse Junnoa, älä miä Määttäsee, älä olota Ollaa, älä hiivi Hiltusee, älä kävele Käkösiä, älä kiirehi Kiurulaa, älä väänäi Väkelää"
Kaikki mainitut talot olivat naapureita ja lorua kerrotaan lausuttaneen koko kylässä.

                                                                                     
 VÄKELÄ TILA

Kun 1900-luvun alussa kuljettiin valtatie 7. pitkin, joka tuolloin oli kylätie, Räisälästä Kaukolaan, tultiin Hytinlahden kylässä puusillalle, joka ylitti Väkelänkosken. Tässä Ollanselkä yhdistyi Latoselkään. Silta muutettiin myöhemmin kivisillaksi ja sitä kutsuttiin Väkelän sillaksi. Tässä avautui kaunis maisema, jossa kesällä näkyi valkoisenaan kukkiva pelto ja sen takana punainen puutalo valkoisine ikkunapielineen komeiden kuusien lomassa. Maisemassa näkyi apilapeltoja ja talon puutarhassa paljon omenapuita, jotka olivat harvinaisuus tuon ajan maaseudulla.

Väkelän tilan päärakennus oli hirrestä, kuten tuon ajan rakennukset yleensä. Talossa oli aluksi kolme kamaria ja tupa. Eteisestä rappuset veivät vinttiin. Talon sydän, tupa oli alkujaan suuri noin 10m x 10m. Tilaa riitti rekien jopa veneiden valmistamiseen, lasten telmimiseen, ruuan laittamiseen sekä ison väen ateriointiin. Keskellä tupaa oli suuri tuvanpöytä, jonka ääreen kaikki Väkeläiset eivät aina edes yhtaikaa mahtuneet. Tuohon aikaan istuivat "kolkiat pojat " eli teini-ikäiset eri pöydässä. Katrin ja Juhon jälkeläisten alkaessa perustamaan omia perheitään asui talossa parisenkymmentä Väkeläistä yhtaikaa. Lapsiperheillä oli huone jossa perhe yöpyi. Talossa vallitsi tällöin yhteistalous, ruokailu ja arkiaskareet jaettiin tarkasti ja Juho-ukon sana oli laki. 1930-luvulla talossa tehtiin suuri remontti, jossa talo sai kolme kamaria lisää.

Hytinlahden kylässä sijainneeseen Väkelän tilaan kuului maita myös Salonkylässä. Salonkylä sai nimensä sanasta salo, jota käytettiin kuvattaessa metsämaita, syrjäisempää tilan osaa. Tuohon aikaan sijaitsi Salonkylässä talviasuttava rakennus, jota monet Katrin ja Juhon lapsikatraasta saivat asuttaa ensiasuntonaan naimisiin mentyään. Siellä asuivat mm. Heikki ja Topias perheineen.

Asemapiirustus Väkelän tilasta vuosisadan vaihteessa.

 

"Todistus"

VÄKELÄN YMPÄRISTÖ JA NAAPURIT

Väkelästä oli matkaa Räisälään yhdeksän kilometriä valtatie 7. etelään. Räisälässä sijaitsivat lähimmät palvelut, kuten kirkko, kunnantalo, työväentalo, mylly ja kaupat. Kauppoja oli lähempänäkin, Timoskassa ja Unnunkoskella, joihin kumpaankin oli matkaa kolmisen kilometriä. Tänne kuljettiin jalan, polkupyörällä tai hevoskyydillä. Tie ehti Väkeläisten aikana nähdä myös motoroitumisen, joskin autokyyti oli tuolloin ennen talvi - ja jatkosotia vielä harvinaista.
Väkelästä pohjoiseen matkattaessa tultiin Junnanmäelle, mistä tie kääntyi oikealle Unnunkoskelle. Edelleen Kaukolan suuntaan matkattaessa saavuttiin Rautakopran tienhaaraan, mistä noin kolme kilometriä vasemmalle kuljettaessa tultiin Rautakopran kylään. Siellä Selkojärven rannassa sijaitsi vasta vuonna 1934 valmistunut Hytinlahden kansakoulu. Edelleen länteen matkattaessa tultiin Salonkylään, missä asuivat Väkelän veljeksistä viisi, Juho, Aatami, Toivo, Antti ja Ilmari.
Väkelästä itään polkua pitkin kuljettaessa tultiin Unnunkoskelle, josta päästiin laivalla Käkisalmen kaupunkiin.
Matkanteon hitaudesta ja tiedotusvälineiden puutteesta johtuen olivat tuon ajan Väkeläisten arkiympyrät suhteellisen pienet. Sukulaisten ja naapureiden antama tuki oli usein ehdottoman tärkeä, jos aiottiin selvitä suurista töistä ajoissa. Luonto määräsi usein töiden tahdin. Väkelässä oli niin suuri perhe, että oma joukko riitti useimmiten suuriin urakkatöihin kuten talojen rakentamiseen, viljan korjuuseen ja muihin maataloustöihin, joissa tarvittiin paljon työvoimaa. Naapureitakaan ei unohdettu ja apua riitti puolin ja toisin.
Väkelän lähimmät naapurit Junnat asuivat ennen Junnanmäkeä Kaukolaan päin. Räisälän suunnassa elivät Hiltuset, Määttäset ja Ollanselän rannassa Matikat ja Suutarit. Puolitoista kilometriä Kaukolan suuntaan kuljettaessa tultiin Tontin Matille, Meskille, Lehvälammille, Tihveräiseen ja edelleen kuljettaessa Vorneille. Väkelän kartanolta länteen alkoi tie, jota noin kilometri kuljettaessa saavuttiin Käköseen, Kaijaan, Korpelaan ja Käenpetäjään. Käenpetäjässä asustivat anttilaiset, nimitys tuli siitä, että isännän nimi oli Antti Kuisma. Väkelästä Unnunkoskellepäin olivat naapureina Musakat, Kuismat ( simolaiset ), Pelkoset, Asikaiset ja Rännälit. Kaikki kyläläiset olivat tuttuja toisilleen ja päivittäiset kyläilyt toisten luona eivät olleet harvinaisuus. Vieraanvaraisuutta pidettiin hyveenä ja sanottiin, ettei polku saanut ruohottua naapureiden välillä.

 

LAPSUUS VÄKELÄSSÄ

Vuosisadan vaihteessa tapoihin kuului, että lapset auttoivat arkiaskareissa niin pian kuin kynnelle kykenivät. Tehtäviin kuului mm. viedä karja aamuvarhaisella laitumelle ja hakea se illansuussa lypsylle. Paimenessa ollessa hypittiin usein paljasjaloin kiveltä kivelle. Koivunoksa oli apuna karjaa paimennettaessa. Sattuipa joskus syysaamuna pienen hallan varpaita nipistellessä, että pojat saivat päähänsä lämmitellä varpaitaan lannassa. Ei varmasti kotiväki tuota suopein silmin katsonut. Paimenessa käytiin usein sisarusten kanssa.
Eläimet olivat myös tuon ajan lapsille hyvin rakkaita. Suuri suru kohtasi, kun kissa kuoli tai löydettiin kuollut lintu. Tuolloin pidettiin metsänreunassa tai niityllä hartaat hautajaiset. Leikit oli tuon ajan lasten itse keksittävä. Ne liittyivät usein perheen arkielämään. Leikkikaluja oli vähän ja siksi saivat luonnosta löytyneet kuusenkävyt olla lehmiä ja männynkävyt lampaita. Koti rakennettiin kivistä ja oksista. Astiankappaleet olivat kippoja ja kuppeja. Äidin tai isosiskon usein joululahjaksi tekemä räsynukke, "dokka" oli monen pienen tytön rakkain lelu. Lapset leikkivät paljon yhdessä ja Väkelän sisarusten jälkeläiset tapasivat toisiaan ilman erityisjärjestelyjä. Mentiin vain käymään, "leikinpitoon". Kesällä sisarukset ja serkukset kävivät yhdessä mansikassa. Tasapuolisuuden vuoksi vuoroteltiin kuka sai ensimmäisenä kulkea joukon kärjessä. Saihan ensimmäinen parhaimmat metsämansikat ruohonkorteensa. Junnan metsästä löytyi villivadelmia ja talojen pihoilla kasvoi luumu-, omena-, ja kirsikkapuita. Muutamat lapset muistelevat käyneensä hakemassa omenoita niin, että osa lapsista meni jututtamaan, hastamaan talon väen kanssa ja osa meni "puille". Osasivatpa hekin tehdä kepposia.
Pojat pelasivat jalkapalloa ja talvisaikaan pidettiin hiihtokilpailuja. "Hiekoilla", Unnunkosken tien varressa oli urheilukenttä, jossa pelattiin pesäpalloa ja harrastettiin yleisurheilua, seiväs- ja korkeushyppyä, kuulantyöntöä ja pituushyppyä. Kentän pienuuden vuoksi ei siellä juostu kilpaa.
Lasten leikinpyörteissä oli hauskaa. Aamulla iloisina tavattiin ja illalla väsyneinä joskus kinastellen erottiin. Vesistörikkaassa asuinympäristössä olivat Väkeläislapsilla uimarannat lähellä. Suuri ilonaihe kesäisin oli käydä omassa tai sukulaisten rannassa uimassa ja vilvoittelemassa.
Koulunkäynti oli Väkelän lapsille ja tuohon aikaan myös aikuisille ennen varsinaisen kansakoulun perustamista 1920 - luvulla kiertokoulujen varassa. Kiertokouluja pidettiin eri taloissa ja koulunkäyntiin liittyi aina myös virsien veisuu. Kylälukuset elikinkerit pidettiin kerran vuodessa. Tuolloin kuulusteltiin mitä kukin oli vuoden aikana oppinut ja minkälainen oli luku - ja kirjoitustaito. Kiertokouluja pidettiin mm. Luukkasen Jussin luona ja opettajana toimi mm. Olka Kuukka, hänet muistetaan hyvin lapsirakkaana. Kansakoulu rakennettiin Unnunkoskelle, jossa kaikki muut paitsi Salonkylän lapset kävivät. Väkeläiset kuuluivat Hytinlahden koulupiiriin, mutta kävivät matkan pituuden takia Unnunkosken koulua. Salonkyläläiset kävivät koulua Hytinlahdessa. Ennen Hytinlahden koulun rakentamista toimi koulu Katri Kuisman ( Ristolantalo ) ja Eemil Kuisman ( Kankaan talo ) alatuvassa. Hytinlahden koulu valmistui vuonna 1934. Kouluun matkattiin kävellen ja talvisaikaan hiihtäen. Näin oli tuon ajan nuorten yleiskunto hyvä. Tätähän vaati myös myöhemmin odottava raskas ruumiillinen työ, jota maa - ja metsätalous olivat.
Nuorison varttuessa ja ripillepäästyään saivat he mennä tansseihin. Tanssit pidettiin usein Unnunkosken Nuorisoseurain talolla, joka oli komea hirsirakennus. Talkootanssejakin järjestettiin tiheään tahtiin kesäisin, joskus jopa seitsemänäkin iltana peräkkäin. Olihan tuolloin tapana auttaa muita mm. rakennus -, sadonkorjuu - ja pellonraivuutöissä. Tanssimusiikista huolehtivat hanurinsoittajat ja myöhemmin tahtia antoi gramofoni. Jazz, foxtrot, tango sekä vanhattanssit; jenkka, polkka ja valssi soivat. Nuorisoseuratoiminta oli vilkasta. Urheilutapahtumat ja - harjoitukset, näytelmätoiminta ja nuorisotanssit olivat sen toiminta-alueita. Myös Työväenyhdistyksen puitteissa järjestettiin myöhemmin erilaisia tapahtumia.

 

ELÄMÄÄ VÄKELÄSSÄ

Päivä alkoi aamuvarhaisella karjanhoidolla. Jokaisessa talossa oli hevonen, lehmiä, sikoja ja kanoja. Muutakin karjaa Väkelästä löytyi. Kesäisin paimensivat lapset karjan lypsylle aamuin ja illoin. Elettiin omavaraistaloudessa, jossa ruoka, vaatetus ja käyttöesineet tuotettiin itse niin pitkälle kuin mahdollista. Talon sydän, leivinuuni lämmitettiin melkein joka päivä. Aamulla ennen lasten kouluunlähtöä leivottiin usein piirakat evääksi koulureppuun. Uunissa kypsyivät myös pottilohko, sianliha, karjalanpaisti, rieska ja piiraat. Marjapiirakoita ja kakkuja leivottiin juhlatilaisuuksiin. Oman talon väki teki työt pääasiassa kotona. Naapureita ja sukulaisiakin autettiin talkoilla.
Karjanhoito lehmien ja pieneläinten osalta kuuluivat useimmiten naisten töihin, kuten myös lastenhoito ja kotitaloustyöt. Lisäksi he kirnusivat voin ja kantoivat veden sekä polttopuut. Taloustöihin kuuluivat myös tekstiilien, mattojen ja kankaiden valmistus kuteista lähtien. Kuteet värjättiin ja kankaan valmistuttua ommeltiin myös vaatteet itse. Jokaisesta talosta löytyivät kangaspuut, jotka olivat ahkerassa käytössä. Ne saivat olla tuvassa kesät ja talvet. Käsityöt olivat tuon ajan puhdetöitä, joita tehtiin iltaisin, jolloin valoa ei riittänyt muuhun eikä ulkotöitä voinut tehdä.
Väkelän miesten tehtäviin kuuluivat raskaimmat maatalouteen liittyvät työt. Puhdetöinään he valmistivat mm. kalaverkkoja, veneitä ja rekiä suuressa tuvassa. Päivätyönään he kyntivät ja niittivät pellot hevoset apunaan. Niittopäivinä järjestettiin usein talkoita ja syyskesän heinänkorjuuseen ottivat kaikki kynnelle kykenevät osaa.
Talvella kun pellot eivät vaatineet kyntäjää, tekivät miehet metsätöitä. Metsiä oli karsittava, kaadettava ja istutettava, jotta ne myös tuottivat puuta. Puuta käytettiin omiin tarpeisiin, rakentamiseen ja myyntiin. Polttopuiden hakkuu kuului myös miesten töihin. Metsää harvennettaessa ja kaadettaessa puut kuljetettiin hevosreessä lähimmän tien varteen ja siitä edelleen myyntiin ja laudaksi sahattavaksi. Lapsilla oli tällöin tärkeä tehtävä kerätä tuoreita käpyjä, näin saatiin kevääksi siementä uuden metsän kylvöä varten.
Hevosten hoito oli myös miesten työtä. Olivathan hevoset apuna melkein kaikissa maa- ja metsätaloustöissä nykyajan traktoreiden ja muiden maatalouskoneiden edeltäjinä. Maa- ja metsätaloustöiden salliessa miehet metsästivät ja kalastivat.
Kotipuutarhassa kasvatettin tuohon aikaan harvinaisia marjapensaita ja omenapuita. Kasvimaalla kypsyivät nauriit, lantut ja porkkanat.
Pellava korjattiin syyskesällä. Kauniiden sinisten kukkien kukittua olivat keltaiset siemenkodat esillä. Tällöin nyhdettiin pellava maasta ja laitettiin muutamaksi päiväksi järveen likoamaan, jotta se pehmenisi. Tämän jälkeen se levitettiin pellolle kuivumaan, jos sää ei sitä sallinut se sai kuivua saunassa tai riihessä. Kuivuttuaan pellava loukutettiin ja lihtattiin. Loukku oli työväline, jolla pellavan varret pehmennettiin. Loukun yläpää liikkui ja sitä loukuttaja löi alapuuta vasten ja syötti vähitellen pellavan varsia loukkuun. Näin sisällä oleva kuitu saatiin esiin. Sitten pellavatukkoa lyötiin palikalla eli lihtattiin. Näin suuri osa vielä jäljellä olevasta kuoresta saatiin irrotettua. Tämän jälkeen tarvittiin vielä useita puhdistusvaiheita ennen kuin pellava oli valmis kehrättäväksi. Siitä valmistettiin loimia ja kuteita ja kudottiin sen jälkeen kankaaksi. Lakanat, pyyhkeet ja alusvaatteet olivat useimmiten kotikudootuja pellavaisia. Pellavaisia alusvaatteita käytettiin kesäisin.Lampaanvillasta kudottiin sarssia ja sarkaa sekä sukkia ja villapaitoja käsin. Sarssista ja sarasta valmistettiin usein pukuja miespuolisille Väkeläisille.Kaikki tekstiilin valmistus oli naisten työtä.
Vaatteet ja tekstiilit oli saatava myös puhtaiksi. Valkoinen pyykki pestiin ensin lipeässä ja huuhdeltiin sitten avovedessä, talvella avannossa. Sitten vasta se väännettiin lämpimässä vedessä, jotta lämmintä vettä ei kuluisi niin paljon. Vesi lämmitettiin pyykinpesuun ja karjalle ns. povarissa. Kesäisin käytiin pyykillä järven rannassa.
Lisätuloja oli saatava ja niin kauppasivatkin Väkeläiset tuotteitaan usein markkinapäivinä Käkisalmen torilla. Äidit saattoivat laittaa koriin kirnuamaansa voita ja kananmunia. Lapset pyydystivät rapuja lähipuroista ja järvistä, saalis oli usein satoja kappaleita. Pyydystettäessä kerättiin ravut märkäsäkkiin eli satkaan, jossa ne elivät parikin päivää. Kun märkäsäkki oli täynnä, lähdettiin ravunmyyntiin. Markkinoille lähdettäessä matkattiin ensin jalkaisin Unnunkoskelle ja sieltä Ala-Vuoksi tai Marjaniemi nimisillä höyrylaivoilla Käkisalmeen. Muutamat Väkeläiset miehet myivät loimu- ja visakoivua vaneriteollisuuteen.
Lauantaisin tuoksuivat joka talossa tuoreet piiraat, leivät ja vehnäpullat. Karjalanpaisti valmistui myös lämmitetyssä uunissa ja naisväellä oli muutenkin kädet täynnä työtä. Pyhäksi siivottiin koko talo. Lankkulattia pestiin usein juuriharjalla joskus hiekkaa apuna käyttäen. Tuon ajan talot olivat rakennettu hirrestä. Materiaali houkutteli joskus loiseläimiä ja torakat olivatkin yleinen vitsaus. Niitä tuhottaessa käytettiin yhtenä keinona kylmettämistä. Tällöin jätettiin ulko-ovet kovalla pakkasella auki ja yövyttiin naapurissa, joskus poltettiin myös rikkiä sisällä.
Siivoamisen ja leipomisten jälkeen lämmitettiin lauantaisauna, jonka jälkeen kaikki saivat puhdasta pellavaista tai puuvillaista kotikudottua ylleen. Sunnuntaisin käytiin hevoskyydillä kirkossa ja laulettiin yhteislauluja kotona. Ne Väkeläiset, jotka olivat aktiivisia uskonnollisia pitivät seuroja sekä raamattupiirejä kodeissaan. Tällöin sanottiin, että "mennään kokoukseen". Paitsi pyhisin myös arkisin oli iltarukous yhdessä muiden perheenjäsenten kanssa tärkeä turvallisuutta lisäävä tapa. Pyhisin lapset kävivät pyhäkoulussa ja teini-ikäiset rippikoulussa.
Ripillepääsy oli merkittävä virstanpylväs tuon ajan nuoren elämässä. Sen jälkeen sai mennä kihupyhille, missä nuoret katselivat mahdollista puolisoa. Ensimmäisessä kappaleessa on kuvattu miten kosinta tapahtui Juhon ja Katrin ollessa nuoria. Myöhemmin kerrotaan kosinnan tapahtuneen seuraavasti. Tällöin nuoret tapasivat toisensa ehkä tansseissa. Tämän jälkeen tuli kosija "kossomiesten" ( joiden tehtävänä oli kehua kosijaa ja hänen varallisuuttaan ), kanssa morsiamen kotiin. Ensin piti saada vanhempien suostumus ja vasta sitten tytön. Kosijan ollessa mieluinen sovittiin avioliiton solmimisesta. Varsinaista seurustelua ei tunnettu, jutellakin nuoret saivat vain muiden läsnäollessa. Tuon ajan tapana oli naittaa tytöt ikäjärjestyksessä. Kunniallisia vanhojapiikojakin arvostettiin ja he saivat joskus määrätä talon asioissakin.
Ensimmäisenä kuulutuspäivänä, perjantaina kokoontuivat nuoret tanssimaan sulhasen kotiin. Tätä kutsuttiin "tupakaisiksi", koska sulhanen tarjosi vieraille tupakkaa. Seuraavana sunnuntaina menivät morsian ja hänelle läheinen naisihminen katsomaan uudesta kodista rukinpaikkaa. Matkalla oltiin vuorokauden verran ja vieraille tarjottiin erikoisesti "pehmeät piiraat".
Kihlausta sen nykyisessä muodossa ei vuosisadan vaihteessa tunnettu. Sormukset pujotettiin sormeen vasta vihittäessä, joka suoritettiin hääpäiväaamuna kirkossa tai pappilassa. Hääjuhla alkoi morsiamen kotona noin puoliltapäivin.Sukulaiset ja ystävät saapuivat juhliin kaukaakin. Tarjoilusta oli todella pidetty huolta. Yleisimpiä ruokalajeja olivat hernerokka, erilaiset laatikot ja suuret lihapadat. Juomana olivat kotikalja ja maito. Kahvipöydässä oli astia, johon vieraat laittoivat häälahjaksi rahaa. Tanssi oli hääjuhlan huipentuma, morsiamen tanssittajat laittoivat lahjarahan hänen vyötaskuunsa.
Illansuussa hääväki lähti tärkeysjärjestyksessä ajamaan kohti sulhasen kotia. Tätä kutsuttiin "nuoteeksi". Perillä alkoi tanssi uudelleen. Karjalaiseen tapaan ruokaa ja juomaa oli pöydässä yllinkyllin koko juhlan ajan. Häät saattoivat kestää useita päiviä ja kaukaa tulleet vieraat yöpyivät yhden tai kaksikin yötä. Häissä oli yleensä myös kuokkavieraita ja hekin saivat osansa tarjoilusta, sillä olivathan häät ainutkertaiset ja jokaisella piti olla iloinen ja hyvä mieli. Morsian vei lahjoja uuteen kotiinsa. Jokaiselle perheenjäsenelle oli jotakin, miehille paita, naisille esiliina tai huivi ja lapsille nenäliina tai lapaset.
Sähkövaloa ei Väkelään ehtinyt ennen talvi- ja jatkosotaa tulla. Ensimmäinen radio oli Javanaisen Antilla. Kerrotaan, että pyhisin jumalanpalveluksen radiosta tullessa saattoi talo olla täynnä naapureita. Sairaustapauksen sattuessa sai lääkärin palveluita kirkonkylältä 7km Väkelästä. Sattuipa myös, että lääkäri haettiin paikalle.
Väkeläiset olivat lapsirakasta joukkoa. Kun odottavan äidin synnytyksen aika tuli, auttoivat toiset naiset synnytyksessä. Se tapahtui saunassa oli kesä tai talvi. Lapsen synnyttyä toivat sukulaiset ja naapurit taloon "rotinoita", kuten rinkeleitä, pikkuleipiä, kakkuja, voita tai lihaa. Näin avustettiin lähimmäisiä ja onniteltiin perheenlisäyksestä, eihän talon emäntä pystynyt heti hoitamaan taloustöitä.
Kuolema kuuluu luonnollisena osana ihmiselämään. Surun saapuessa taloon kokivat perheenjäsenet vainajan läheisemmin kuin nykyaikana. Taloon tuli "pesijä", jonka tehtävänä oli laittaa vainaja hautajaiskuntoon. Sitten veisattiin virsiä ja vietiin vainaja aittaan tai riiheen ja asetettiin hänet nk. ruumislaudalle, eihän ruumisarkkuja ollut valmiina. Kaupasta ostettiin katevaatteet ja kudottiin vainajalle vitivalkoiset villasukat. Ruumisarkku valmistettiin itse.
Sukulaiset ja naapurit saapuivat hautajaisaamuna surutaloon. Lähisukulaiset saattoivat tulla jo lauantaiaamuna, kun hautajaiset olivat sunnuntaina. Tuliaisiksi tuotiin piirakoita, kakkuja ja rinkeli. Hautajaisissa tarjottiin kaikille vieraille ruoka ja kahvit. Ensin kannettiin arkku virsien saattelemana ulos. Virsienveisuun aikaan avattiin arkun kansi ja sen sulkemisen jälkeen alkoi surusaattue kirkolle. Hevosen kärryillä tai reessä vetämää arkkua seurasi muu hautajaissaattue omilla hevoskyydeillään. Kerrotan joskus veisattaneen jokaisen kylän kohdalla kirkkoa kohti kuljettaessa. Mitä tärkeämpi henkilö oli sitä pidempi saattue arkkua seurasi. Lähestyttäessä kirkkoa alkoivat "tulokellot" soida. Ainoastaan lähimmät sukulaiset asettivat seppeleen vainajan haudalle. Hautajaisten jälkeen saattue palasi surutaloon. Ensin juotiin tulokahvit ja myöhemmin ruokailtiin. Tarjolla oli sylttyä, karjalanpaistia ja muuta ruokaa. Jälkiruokana oli riisipuuroa ja sekahedelmäkiisseliä. Ennen talvi- ja jatkosotia tarjottiin myös luumukiisseliä ja kermavaahtopalloja. Pullarinkeleitä saatettiin tehdä niin paljon, että vieraat saivat niitä kotiin vietäväksi.
Kostiinmeno oli vierailujen ja päivittäisten pistäytymisten lisäksi vähän juhlallisempaa. Kostiin kutsuttiin kun taas pistäytymiset naapurissa tapahtuivat ilman erillistä sopimista. Kauempana asuvien sukulaisten luokse lähdettiin kostiin yli pyhän. Tuoreita piiraita ja leivonnaisia pakattiin koriin tuliaisiksi ja lähdettiin lapsikatraan kanssa hevosilla ja kieseillä matkaan. Hyveenä pidettiin sitä, että vieraille tarjottiin parasta ja että talossa oli aina tarjottavaa
Syntymä ja nimipäiviä ei Väkelässä erikoisesti vietetty. Lapset muistelevat kyllä laulaneensa Katri-mummolle hänen nimipäivänään.
Joulu oli juhlista jaloin. Ennen joulua siivottiin perusteellisesti ja valmistettiin herkkuja joulupöytään. Lahjoja valmistettiin vain talon pienimmille lapsille. Jouluaattona haettiin metsästä kuusi, jota omenat ja silkkipaperista itse valmistetut kuusenkoristeet saivat elävien kynttilöiden lisäksi koristaa. Olkikoristeita mm. himmeleitä valmistettiin myös itse joulunalla. Pienimmille perheenjäsenille valmistettiin lahjoja puusta ja kankaasta. Näitä olivat puueläimet kuten hevoset, lehmät, lampaat sekä kankaiset räsynuket. Jouluaattona levitettiin tunnelman luomiseksi joskus jopa pahnoja lattialle. Kotona kudottu pellava- tai puuvillaliina toi valoa joulupöytään. Ruuat olivat kinkku, paisti, sillisalaatti, lanttu- ja porkkanalaatikko jne.
Palmusunnuntaina kävivät lapset usein kumminsa luona virpomassa. Pajunoksainen, silkkipaperilla koristeltu vitsa oli virpojalla kädessä ja loru kuului: "Virpoi, varpoi tuoreeks´, terveeks´ tulevaks´ vuueks´ Teill´ vitsat meill´ palkka".
Palkoille tultiin pääsiäisenä. Matka oli usein pitkä ja se tehtiin hiihtäen. Palkaksi saatettiin antaa viisi markkaa rahaa ja kananmuna. Tällöin oli virpoja tyytyväinen.
Keväällä alkoivat kyntö- ja kylvötyöt. Kiirettä piti koko kevään. Kesän hiljalleen saapuessa valko- ja sinivuokkojen metsässä kukkiessa odotettiin juhannusta. Juhannusjuhlat järjesti useimmiten paikallinen urheiluseura ja myös yksityisiä kokkojuhlia pidettiin.

  

VÄKELÄN LAPSIKATRAS

Ylärivi vasemmalta: Heikki Juhonpoika Väkiparta, Iida Juhontytär Väkiparta, myöh. Kuisma, sitten Siuro, Ilmari Juhonpoika Väkiparta, Hilma Maria Juhontytär Väkiparta myöh. Poskiparta, Aatami Juhonpoika Väkiparta, Anni Simontytär Väkiparta os. Kuisma ( Aatamin puoliso ), Toivo Juhonpoika Väkiparta, Katri Juhontytär Rouhiainen os. Väkiparta, Juho Rouhiainen ( Katrin puoliso, sylissään Ilmari Rouhiainen ), Antti Juhonpoika Väkiparta, Katri Matintytär Väkiparta os. Matikka ( Antin puoliso )
"Keskirivi"vasemmalta :Topias Juhonpoika Väkiparta, Anni Juhontytär Damberg ent. Nikki os. Väkiparta, Anna Pekantytär Väkiparta os. Suutari, Arvi Väkiparta ( Topiaan poika ), Yrjö Damberg ( Annin puoliso ), Katri Pekantytär Väkiparta os. Matikka, Aarne Väkiparta ( Tuomaan poika ) myöh. Väkelä, Aina Helena Juhontytär Meski os. Väkiparta, Arvi Meski ( Helenan poika ), Tuomas Juhonpoika Väkiparta, Matti Meski ( Helenan puoliso ), Anni Matintytär Väkiparta ( Juhon puoliso ) os. Ihalainen, Toini Väkiparta ( Juhon tytär ), Katri Matintytär Väkiparta os. Kaija ( mummo ), Einar Väkiparta ( Juhon poika ), Juho Juhonpoika Väkiparta, Matti Juhonpoika Väkiparta, Olavi Väkiparta ( Matin poika ), Eeva Juhontytär Haikonen os. Väkiparta.
Alarivi: Hilja Väkiparta ( Tuomaan tytär ), Ilmi Väkiparta ( Tuomaan tytär ), Elsa Väkiparta ( Heikin tytär ), Toivo Väkiparta ( Tuomaan poika ), Väinö Väkiparta ( Tuomaan poika ), Tyyne Väkiparta ( Juhon tytär ), Saima Väkiparta ( Juhon tytär ), Katri Väkiparta ( Juhon tytär ), Aino Väkiparta ( Juhon tytär ), Tyyne Rouhiainen ( Katrin tytär ).

 

VÄKELÄN TILAN JAKO

Vuoden 1911 keväällä oli Juho käydessään Haikosella todennut, ettei hän olisi enää kovin pitkäikäinen. Hän oli vielä tuona keväänä käynyt toisten kanssa kylvötöissä. Helluntaina oli Maria - tyttären rippipäivä ja Juho hoputti kirkkoon menijöitä, että "mänkää nyt, jotta kerkiätte". Joukon palatessa kotiin oli Marian rippipäivä muuttunut surujuhlaksi. Helluntaina 28.05.1911 jätti Juho omaiset suureen suruun. Vainaja tuotiin riihen eteen ja pienimmille lapsille kerrottiin, että hän nukkuu, mutta ei enää herää.
Tuon ajan tavan mukaan saivat pojat maan, joka kuului tilaan. Väkelän tytöt, lukuunottamatta Hilma Mariaa, naivat tilalliset eivätkä näin perineet maata. Tytöt saivat naimisiin mennessään perinnöksi lehmä ja kapiot. Hilma Maria peri maata, koska ei nainut tilallista. Perimätiedon mukaan saivat pojat valita maapalstansa ikäjärjestyksessä. Ensin jaettiin viljelysmaat. Hytinlahdesta, Väkelän sillan lähettyviltä saivat Topias, Tuomas, Heikki ja Hilma Maria maapaikkansa.Vanhan Väkelän päärakennus jäi Tuomaan maille. Antti, Toivo ja Ilmari saivat maapaikat Salonkylästä. Juho - poika osti yhdessä vaimonsa Annin kanssa Henttosen tilan, joka oli sijainniltaan kylän pohjoisin ja Salonkylän tiloista suurin. Myös Aatami osti vaimonsa kanssa tilan Salonkylästä. Tila oli ostohetkellä pääasiassa raivaamaton, ns. kylmä tila. Aatamin maat rajoittuivat pohjoisessa Juho - veljen tilaan ja etelässä melkein Toivon maihin. Kapeahko aidattu tiealue, ns. kujaset erotti tilat toisistaan. Kesäaikana tämä oli ainoa kulkutie Juhon ja Aatamin tiloilta koululle, postiin ja kirkonkylään. Toivon eteläisenä naapurina oli Antti - veli ja Antin rajalla, länsipuolella asusti Ilmari. Salonkylässä, lähellä Aatamin tilaa, sijaitsi pieni Marin mökki, jota käytettiin pääasiassa tilapäisesti vain kesäaikana. Kylän eteläpuolella sijainneen Pitkäjärven rantaan ulottuivat vain Toivon ja Antin maat. Väkelän metsäosuuksien jako tehtiin myöhemmin, tällöin sai kukin poika 25 hehtaaria metsää.

Katri - mummo eli leskenä 23 vuotta. Hän sai nähdä joukon karttuvan lapsenlapsilla ja lapsenlapsenlapsilla. Hänellä oli tapana rukoilla itsekseen mumisten ja hän kävi säännöllisesti Herran ehtoollisella. Katri - mummo vietti vanhuutensa viimeiset vuodet enimmäkseen poikiensa Ilmarin ja Antin kodeissa. Hän vieraili lyhyitä aikoja myös muiden lastensa luona. Katri oli heikko jaloistaan ja siksi hänelle oli valmistettu ertyinen aisatuoli kuljetusta ja siirtymistä varten. Tuolissa oli molemmin puolin istuintasoa aisat, joista edessä ja takana olevat kantajat saivat hyvän otteen. Katri - mummo kuoli poikansa Ilmarin kodissa ja hautajaiset vietettiin Antin luona. Hän oli kuollessaan 79 - vuotias. Jo aikaisessa vaiheessa ennen hänen kuolemaansa hän oli tehnyt päätöksen, että hänen osuutensa maatilasta jaettiin kaikkien poikien kesken.

"Räisälä"
 

SOTA HEITTELEE

Tässä kerrotaan yleisiä tapahtumia sodan, evakkoonlähdön, takaisintulon ja jälleenlähtemisen pyörteissä.

Maailmantilanne kiristyi syksyllä 1939. Lokakuussa kutsui Moskova Suomen alueneuvotteluihin Leningradin turvaamiseksi. Suomi ei ollut halukas suostumaan Neuvostoliiton asettamiin ehtoihin. Näin neuvottelut katkesivat tuloksettomina 13.11.1939. Niin kutsutuista Mainilan laukauksista tuli virallinen syy sodan aloittamiseen. Neuvostoliiton asevoimat ryhtyivät toimintaan Suomea vastaan 30.11.1939. Hyökkäys tapahtui maalla, merellä ja ilmassa. Maailmantilannetta oli seurattu huolestuneena jo talvesta 1938 lähtien. Sodan syttymiseen ei kuitenkaan tahdottu yleisesti uskoa. Radio ja lehdet kertoivat epävakaasta poliittisesta tilanteesta sekä Suomessa että maailmalla. Tilanteen vakavuus tajuttiin kuitenkin vasta kun Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan syksyllä 1939.
Elo Räisälässä oli ollut turvallista ja sopuisaa. Surut ja ilot oli jaettu läheisten sukulaisten ja ystävien kanssa. Myötätunto ja yhteenkuuluvaisuuden tunne olivat itsestäänselvyyksiä. Näitä opittiinkin arvostamaan entistä enemmän, kun sota oli syttynyt. Neuvottelukutsu Moskovaa ja täydellinen liikekannallepano lisäsivät levottomuutta. Matka - arkkuja valmistettiin pahimmassa pelossa. Kansakoulut lopetettiin ja sotilaita majoitettiin suurimpiin taloihin sekä telttamajoitukseen. Arkipäivä kuitenkin sujui, mutta silti oltiin tietoisia uhkaavasta vaarasta. Usko rauhaan oli vallalla kuitenkin viimeiseen asti.
Kun sota Antinpäivänä 1939 syttyi, kuului Väkelään kova tykinjyrinä. Lentokoneet lensivät Räisälän yllä. Neuvostokoneiden pommittaessa Käkisalmea oli tykinjyrinä niin kova että ulkona olleet naiset ja lapset piiloutuivat kurkkupenkkien väliin. Jälkeenpäin uskallettiin asialle nauraa. Sanottiin heidän piiloutuneen "takapuoli pystyssä". Kiusoitellen sanottiin, että "työhän panitte kovan kovvaa vastaa". Kerrotaan myös tuona iltana Haikosen katolle laskeutuneen suuren mustan linnun äännellen kovalla äänellä. Luontokin ehkä aavisti uhkaavan vaaran. Tarinan mukaan oli joku Väkeläisistä samana päivänä ollut käymässä kirkonkylällä. Oli joulunalusaika ja naiset olivat pesseet mattoja ja vaatteita, jotka nyt olivat kuivumassa. Kirkonkylästä palanneen kerrotaan kehottaneen naisia heti keräämään pyykit, koska lähtö oli edessä. Poissa piti olla vain kaksi viikkoa. Monet lähtivät joulukuun alussa aamuvarhaisella. Lunta oli satanut ja luonto oli uskomattoman kaunis. Ensin lähtivät naiset, lapset ja vanhukset junalla Pohjanmaalle. Junat olivat kylmiä, olihan talvi. Kaminat eivät aina lämmittäneet tarpeeksi ja monet evakkolaiset saivat palella matkan aikana. Muistellaan lasten itkeneen, että "miunko pittää lähtee, vaik´en oo mittää pahhaa teht´?". Matkatavaroita oli pakattu kahdeksi viikoksi ja monien tavarat vaihtuivat matkan aikana.
Evakossa oli kukin Väkeläinen perheineen omilla tahoillaan kunnes syksyllä 1941 tuli tieto, että liikekannallepano oli aloitettu ja Karjala oli saatu takaisin. Kotiinpaluu voitiin aloittaa. Evakossa oli oltu lähes kaksi vuotta. Paluun luultiin olevan pysyvä ja siksi kaikki, viljasatoa myöten otettiin mukaan. Lokakuussa 1941 saavuttiin Karjalaan. Väkelän tilan liepeillä oli sodittu viisi päivää ja alue oli vaihtanut omistajaa kuusi kertaa. Hehtaarin alueelta löydettiin jopa 60 kranaatin kuoppaa. Heikin talon vieressä oli suuri venäläisten sotilashauta, joka kertoi olemassaolostaan koko kesän. Käsikranaatteja löytyi joka puolilta ja lapset leikkivät kielloista huolimatta niillä. Vaikka aikuiset ja sodasta lomalla olevat miehet keräsivät niitä, sattui käsikranaattien takia paljon onnettomuuksia. Palattaessa takaisin saatettiin myös havaita, että paljon taloja oli viety pois venäläisten kolhooseihin. Venäläiset olivat asuttaneet tiloja ja viljelleet mm. perunaa, jota evakosta palaavat myöhemmin syksyllä kuokkivat esiin lumen alta. Lumi oli satanut sulaan maahan. Evakkolaisten karja löysi heti omille paikoilleen navetassa ja elämä alkoi kulkea omia uomiaan. Taloissa aloitettiin korjaus - ja rakennustyöt.
Kauaa ei kuitenkaan elo Karjalassa kestänyt. Kotona ehdittiin olla kaksi ja puoli vuotta. Koko Räisälän väki evakuoitiin kesäkuussa 1944. Kävelymatka oli useilla pitkä, sillä monet pääsivät junaan vasta rajan tällä puolen. Tavaramäärä oli huomattavasti suurempi kuin ensimmäisellä kerralla. Syksyllä 1944 kerättiin evakkona olleista työporukoita, jotka lähtivät takaisin Räisälään viljankorjuuseen. Tähän tarvittiin erityinen lupa. Perillä ehdittiin olla noin kuukausi, ennen kuin sota pakotti lopettamaan korjuutyöt ja väki palasi takaisin aikaisempiin evakkoasuinpaikkoihinsa. Viljaa ei ehditty kuivata välillä ja siksi se pääsikin usein homehtumaan auton lavoilla, ennen kuin oikea omistaja löytyi.
Karjalan siirtolaisten asuinpaikat määräytyivät sen mukaan missä pitäjässä he olivat asuneet Karjalassa. Tuolloin Väkelän elossa olleista sisaruksista kaikki, paitsi Iita asuivat Räisälän pitäjässä. Iita oli vuoden 1939 keväällä muuttanut Kaukolan pitäjään. Elossa olleet sisarukset olivat vanhimmasta nuorimpaan: Aatami, Juho ( kuoli sodan aikana 1942 ), Heikki, Katri, Toivo, Antti, Topias, Hilma Maria, Aina Helena, Ilmari ja Iita. Iita perheineen muutti Ruovedelle ja muut Satakuntaan, Eurajoelle ja Nakkilaan.
 

LÄHTEET

*       Flykt Alli ( Topiaksen tytär ), Hannele Vaitilon haastattelu
*       Haikonen Juho ( Eevan poika ), Jorma Haikosen haastattelu
*       Haikonen Matti ( Eevan poika ), Jorma Haikosen haastattelu
*       Järvinen Tuovi ( Helenan tytär ), Marja Hiltusen haastattelu
*       Kuisma Veikko ( Iitan poika ), Jari Mattilan haastattelu
*       Kymen läänin Maamittauskonttori, Kouvola, Jorma Haikonen
*       Meski Hilkka ( Helenan miniä ), Marja Hiltusen haastattelu
*       Meski Tauno ( Helenan poika ), Marja Hiltusen haastattelu
*       Mikkelin lakkautettujen seurakuntien keskusarkisto, Jorma Haikonen
*       Nikki Antero ( Annin tyttären poika ), Jorma Haikosen haastattelu
*       Ohvo Aino ( Juhon tytär ), Jorma Haikosen, Jari Mattilan ja Marja Hiltusen haastattelu
*       Poskiparta Antti ( Hilman poika ), Elisa Poskiparran haastattelu
*       Rouhiainen Veikko ( Katrin poika ), Jorma Haikosen haastattelu
*       Ruponen Tyyne ( Katrin tytär ), Jorma Haikosen haastattelu
*       Räisälän historia, Tiurinlinnan säätiö 1952, Uuden Auran Oy Kirjapaino
*       Räisälän Hytinlahden Väkelän sukuselvitys Juho Eerikinpoika Väkiparran ( 1781-1818 )
        Karjalasta lähteneeseen sukupolveen saakka,
        laatinut Heikki Väkiparta, Ylihärmä 1983
*       Seppä Anna ( Heikin tytär ), Hannele Vaitilon haastattelu
*       Suomen historia 1-8, Weilin&Göös, Espoo 1988
*       Torkkeli Tuomas ( Tuomaan vävy ), Jorma Haikosen haastattelu
*       Ukkonen Raija ( Iitan tytär ), Jari Mattilan haastattelu
*       Vaitilo Salme ( Heikin tytär ), Hannele Vaitilon haastattelu
*       Väkiparta Otto ( Antin poika ), Marja Hiltusen haastattelu
*       Väkiparta Pentti ( Ilmarin poika ), Jari Mattilan, Elisa Poskiparran ja Hannele Vaitilon haastattelu
*       Väkiparta Teuvo ( Heikin poika ), Hannele Vaitilon haastattelu
*       Suomen Maamittaushallitus, Karttakeskus, Hannele Vaitilo